Kirjoittaja
Blogi on vähitellen muuttunut yleisblogista erityisesti tanssi- ja kulttuuriblogiksi eli kirjoitukset ovat pitkälti informaatiota tulevista tapahtumista, mielenkiintoisista ilmiöistä sekä raportteja nähdyistä ja koetuista esityksistä, sekä oppitunneista.
Heinäkuun loppuun blogissa seurataan kirjoittajan (mitä todennäköisimmin suhteellisen kivikkoista) tietä kohti kesäleiriä tanssin merkeissä.
Sivun ulkoasu: 
Blogia päivitetään nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti johtuen Mitlun arkisista kiireistä. Arkisto toimii kyllä. :)
|
11.08.2007 - 11:37
Ostin eilen pitkään himoitsemani suoristusraudat. Olen oikeasti himoinnut GHD-rautoja, mutta en raaskinut maksaa niin paljon kuin niistä Englannistakin tilatessa olisi saanut maksaa. :( Päädyin ostamaan testikäyttöön Babylissin Wet'n Dry-raudat, koska niitä voi käyttää myös märkiin hiuksiin ja luultavasti ovat juuri tarpeeksi hyvät minulle (en käytä niitä kuitenkaan joka päivä). Jostain mielestäni ja muistaakseni luin, että ovat olleet ihan ok ja tämän merkin/mallin tunnistin tarjolla olevista, mutta saas nähdä. Jos jollain on kokemusta (hyviä ja/tai huonoja) niin saa kommentoida. :)
08.05.2007 - 10:16
En ole ikinä ollut Lumene-kosmetiikan suuri fani. Mikään tuote ei ole yleensä ollut mitenkään erinomainen, mutta nyt olen kokenut jymy-yllätyksen.
Ostin kokeeksi ihan heräteostoksena uutta Quick&Chic-kynsilakkaa, jota mainostetaan One-Touch Brush -ominaisuudella ts. että yhdellä harjanvedolla saa kynteen lakkaa, mutta väri ei ole pitkin ja poikin kynsinauhoja. Tämä ei ollut kuitenkaan syy ostokseen vaan se, että oli ainoa sarja, jossa oli ihana turkoosi ja vihreä lakka (kevättä ilmassa).
No, harja osoittautui ihan oikeasti hyväksi! Samantien kävin ostamassa yhden punaisen lakan ja nyt pohdin jo seuraavia värejä. Harjan lisäksi tässä lakassa on ollut sellainen ihmeellisyys, että lakka kuivuu ihan supernopeasti ilman kuivattajia tai mitään alus-päällys-lakkahässäköitä. Illalla kun lakkaa kynnet, niin voi mennä aika pian nukkumaan, eikä aamulla näy lakan pinnassa mitään tyynyn ja peiton kuvioita.
Lakka ei myöskään lohkeile, mutta kuluu kynsien kärjistä kyllä hieman, eli ainakaan omissa kynsissäni lakka ei kestä paria päivää pidempään ilman korjailua.
Mutta harja ja kuivuminen plus hyvä värivalikoima ja edullinen hinta ovat sellaisia bonuksia, joiden vuoksi ei harmita yhtään lisäily.
Kynsienlakkaaminen voi oikeasti olla tällä lakalla jopa hauskaa, kun operaation jälkeen ei tarvitse olla sormet jäykkinä kahta tuntia ja viettää siinä sivussa topstikun ja lakanpoistoainepullon kanssa rattoisia hetkiä kun yrittää varovasti sutia kynsinauhoilta väriläikkiä pois.
08.03.2007 - 19:23
Olen siirtynyt ns luuserikastiin ja tilannut Korresia suoraan Kreikasta ihan siitä syystä, että tuotteet ovat siellä aivan s a i r a a n halpoja. Halvempaa kuin moni markettimerkki. Tilasin la-su-yönä Pharmazonista satsin, joka tuli eilen jo Suomeen ja olisin saanut sen postissa, jos olisin ollut kotona. Hain laatikon tänään siis itselleni, kaikki oli pakattu erinomaisesti ja paketissa oli kaikki mitä tilasin. Tilaus prosessoitiin heti la-su-yönä ja sain sähköpostiini samantien vastauksen?! Aivan uskomattoman hyvää palvelua.
Nyt on vetämässä A:n ja mun yhteistilaus Papfarmille, tein sen sunnuntaina eli saas nähdä koska se tulee. On lähetetty 5.3 ja sain apteekkarilta kirjatun lähetyksen koodit, joten voin seurailla tilaukseni kulkua. Toivon totisesti, että tulee ennen ensi tiistaita, koska paketissa on yksi aurinkorasva, jota tulen tarvitsemaan... Olen jo kirjoittamassa Alle valtakirjaa siltä varalta, että paketti katoaa jonnekin ja tulee vasta silloin kun olemme reissussa, jotta A-paran ei tarvitse odotella tuotteitaan siihen asti kunnes minä tulen kotiin. B-)
Vähän on olo kuin lapsella jouluna karkkikaupassa, ko. firmat löytyvät tuosta linkkilistasta, jos joku muukin haluaa testailla... ;)
17.01.2007 - 21:07
Laitan taas yhden positiivisen asiakaspalvelukokemuksen tänne blogiin, kun kerran kehuihin on syytä.:)
Kävin Sokoksella aikeenani hankkia jo aiemmin hehkuttamani Juvenan Juvedical-sarjan naamio, kun olen jo melkein "kerää koko sarja"-kilpailun voittaja. Joskin hintapoliittisista syistä siippa on tuotteita pääasiassa haalinut lentokentältä, mutta kuitenkin.
No, ensinnäkin Juvenan edustaja (maahantuojan edustaja) esitteli paria muuta tuotetta, josta myös kysyin ja hoksasi sanoa, että nyt olisi tuplakoot tarjouksessa ts. muutaman euron erolla saa kaksi kertaa enemmän ko. tuotetta. Minähän ostin (kun siippa ei näitä kentältä löytänyt). Siinä sitten juttelimme jonkin aikaa ja muistin, että ai niin, sitä naamiotahan minä tulin ostamaan ja hän yhtäkkiä ehdotti, että haluaisinko varata ajan heidän kasvohoitoonsa, joka maksaa muuten 40 euroa, mutta jos ostaa yli 40 euron tuotteen, niin sen saa ilmaiseksi. Ja toki minä halusin. :) Eli nyt sain näytteen tuosta naamiosta mukaan jo kokeiltavaksi, mutta varasin saman tien ajan n. tunnin kasvohoitoon, jossa saan hemmottelun kaupan päälliseksi, kun joka tapauksessa olisin sen naamion ostanut.
Olin ihan äimänä ja ihmeissäni, että joku firma oikeasti panostaa näin hyvin asiakaspalveluun (ja tämä minua palvellut henkilö oli myös ihan eri planeetalta kuin ne tyypilliset ja stereotyyppiset nenän vartta pitkin tuijottavat kosmetiikkamyyjät, joita valitettavan monessa paikassa on) ja erityisen ilahtunut olin muutenkin hyvästä palvelusta ja ystävällisestä kohtelusta. Eli terveisiä vaan Bernerille ja M:lla alkavalle asiakaspalveluhenkilölle!:)
Niin, ja Juvenalla on myös sellainen politiikka (kuten myös kuulemma Bernerillä), että tuotteen saa palauttaa, jos se ei sovi ja siihen on olemassa ihan lomakkeetkin, että voi kertoa, että miksi ei tykännyt. Tosin tietysti kannattaa valittaa vain silloin kun on syytä ja aiemmin kuin silloin, kun purnukka on tyhjä... [kuulemma tätä palautusoikeutta käytetään tosi paljon ja räikeästi väärin, mikä on todella kurjaa niiden muiden kuluttajien kannalta, joilla oikeasti olisi joku aito syy pyytää tuotteen vaihtoa tai jotain hyvitystä]
09.01.2007 - 15:46

Tiedoksi luonnonkosmetiikasta kiinnostuneille, että
Korresin tammiale on alkanut, osa tuotteista jopa - 40%!
Liike löytyy osoitteesta: Annankatu 22, Helsinki ja myös postimyynnillä tuotteita voi tilata muualle Suomeen (finlandstore(at)korres.com ja 09 675 225). Myymälä on auki ma-pe 10-18 ja la 10-15.

17.12.2006 - 12:51

Lueskelin jokin aika sitten merkkiteosta The Black Book of Hollywood Beauty Secrets [kyllä, minulla on se kotikirjahyllyssä] ja vaikka siellä oli muutamia ihan hyviä vinkkejä ei se antanut mitään tajuntaa räjäyttäviä elämyksiä tai ideoita [eli ei kannata pistää rahojaan ko. opukseen, voin antaa keskeiset vinkit ilmaiseksi, mikäli joku on kiinnostunut].
Kuten on jo ehkä joillekin käynyt ilmi, olen käsittämätön kosmetiikkafriikki ja -hamsteri. Teen rutkasti virheostoksia, jotka pistän kaveripiirissä kiertoon, ja rakastan uusien tuotteiden kokeilua ja purkkien hypistelyä. Kavereille onkin taas kertynyt hieman kierrätettävää, mutta malttakaa mielenne seuraavaan Tavarataivaaseen (eli ystäväpiirimme tavaranvaihtoiltamiin) asti! ;) Olisi ihan mahtavaa olla jossain Gloriassa tai muussa naistenlehdessä testailemassa kauden uutuustuotteita... *vink* B-)
Harvoin kuitenkaan löytää mitään niin ihania juttuja, että niiden käyttäminen olisi jotenkin erityisen luksusta ja että tekisi mieli vaan koko ajan päästä käsiksi ko. tuotteisiin. Nyt ollaan jo aika lähellä tätä kliimaksia viime aikojen hankintojen suhteen, joten ajattelin raportoida löydöistä tännekin.
Dilemmana on, että ei saisi käyttää eläinkokeilla testattua kosmetiikkaa, mutta kun en ole onnistunut täysin eläinkokeettomista sarjoista löytämään mitään totaali-ihanuuksia (siis niitä top10- tuotteita, ihan hyviä perustuotteita kylläkin), niin tässä suhteessa on nyt sitten pakko vaan myydä hippusen verran periaatteita. *valmiina kivitykseen*
Yksi uusimmista löydöistä on tosin halpa, ekologinen, kestävä ja kätevä: mikrokuituliina meikin puhdistukseen. Tarvitset vain liinan ja vettä, ja naama (myös ne pandaksi leviävät ripsivärit ym) puhdistuu. Matkalla ihan ehdottomia, myös kotikäytössä toimivat. Omat liinani ovat Duroyltä, ja niitä saa ainakin isoimmista marketeista ja tavarataloista, ovat yleensä samoissa hyllyissä kuin kosmetiikkasiveltimet, ripsentaivuttimet ym. Muista merkeistä ei kokemusta, mutta kaipa ne suurin piirtein samalla systeemillä toimivat.
Mikrokuituliina on tehokkuudestaan ja ekologisuudestaan huolimatta hieman tylsä, joten MUA:n suositusten perusteella päädyin hankkimaan elämääni hieman luksusta: ensin Guerlainin Moisturizing Mallow Tonerin ja eilen Pure Veil Cleansing Milkin. Rakastan ihania tuoksuja ja koostumuksia, ja pumppupulloista saa tarpeeksi vähän (joten hinnastaan huolimatta oletan, että tuotteet ovat riittoisia - näin väittivät ainakin MUAlaiset).
Kaiken huippuna on uusin meikkivoidelöytöni, niin ikään Guerlainilta: Fleur de Teint - Moisturising Foundation with active Rose extract. Vaikuttaa pelleilyltä ja absurdilta sanoa (goodbye brain), mutta on pakko: tämä tuote on niin ihana, että saan ihan hirveitä kiksejä siitä ja tekisi mieli mennä pesemään heti kasvot, että saisin levittää sitä taas kasvoille. Tuoksu, koostumus ja jälki ovat lähestulkoon täydelliset. Aamulla kun naamansa pakkeloi (mikä on väärä verbi, joska ainakaan omasta mielestäni naama ei näytä betonilla päällystetyltä), niin iltamenoihin riittää kun lisää hieman puuteria ja naama on entisensä. Ei kasaumia, ei värin muutosta, ei liukumisia pois joistain osin naamaa. Perfect. Sävyistä vaalein on sekin aivan täydellinen minulle, joka talvella olen kalpeampaakin kalpeampi. Oikeasti sävy on vain Aasian markkinoilla, mutta onneksi ovat tajunneet tuoda myös Suomeen. Lentokentältä ei saa, mutta ainakin Stockalta (ja varmaan myös Sokoksesta).
Tätä täydentämään olen löytänyt samaisesta sarjasta concealerin, Touche de Teintin, jonka vaalein sävy on minun naamaani todella loistava. Toimii yhdessä meikkivoiteen kanssa ja myös ilman.
Noita kahta täydentää Cliniquen Blended Face Powder sävyssä Transparency 2 (kalpeanaamoille), jota käytän ihan vipan kanssa - harja katosi välittömästi.
Näiden lisäksi viime aikojen top3-löytö on jo aiemmin mainitsemani Juvenan Juvedical-voiteet, koska ne ovat ihan absoluuttisesti parhaimpia mitä olen ikinä kokeillut. Kävin eilen ostamassa itselleni joululahjaksi Sokoksen bonusleimakortin avulla yövoiteen ja jo ensimmäisen kokeilun jälkeen vaikuttaa siltä, että vaikka en yleensä usko mihinkään firmojen mainoksiin, niin tässä Juvena on kyllä osunut kehitystyössään todelliseen kultasuoneen ja ovat kehitelleet jonkinlaisen Matrixin. Voiteissa ei ole tuoksuja, ei värejä ja näpyt rauhoittuvat välittömästi, punoitus laskee ja katoaa, ihon väri paranee, iho siliää, leuan rasittavat miliumit (joille kosmetologi tai mitkään aiemmat tökötit eivät ole voineet mitään) alkavat kadota, ja en vaan voi tajuta, että voiko muka joku rasva oikeasti toimia. Noin lähtökohtaisesti suhtaudun kosmetiikkaan todella varauksella (vaikka ei sitä varmaan kyllä uskoisi...;)). Pitänee koputella pitkään ja hartaasti puuta, että tämä ei ole vain joku väliaikainen positiivinen harha...
Kynsilakoista O.P.I:lla on hyviä vaaleanpunaisia ja nudesävyjä, ne kuivuvat nopeasti ja kestävät. Eli lakat maksavat itsensä takaisin.
Juvena ja Guerlain eivät kuulu opiskelijabudjettiin, joten vastapainoksi annan vinkin edullisemmasta sarjasta: Rimmel. Sarjassa on erityisesti pari hyvää poskipunasävyä, ruskea ja pinkki, ja ne kestävät forever. Samoin silmänrajauskynät (erityisesti sellainen "automaattikynä", josta tulee lisää terää ulos kun toisesta päästä kiertää) ovat laadukkaita ja pysyvät hyvin. Ko. sarja on tosi halpa ja sitä saa Anttiloista ym ja sarja on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Tiedän monien vannovan myös esim Rimmelin puuterin tai joidenkin ripsivärien nimeen, mutta niistä ei ole itselläni kokemusta.
Myös Lumenen Arctic Touch Kirkastava mineraalikuorinta vaikuttaa ihan hyvältä, vaikka en Lumenen tuotteista yleensä muuten tykkää. Pitää testata joulusaunan jälkeen, kun huokoset ovat todella auki. Tämän suosituksen luin jostain Niina Kurkisen vinkkiosiosta, joskin hän taitaa olla Lumenen omia malleja (tai ainakin entisiä), eli ostin kokeeksi tuotteen aika epäillen... Mutta tuote on siis oikeasti raikastava (mentolia) ja iho jää mukavan tuntuiseksi kuorinnan jälkeen.
Tässäpä hömppäsektoria kerrakseen! Yritän pitää lompakon nyörit kiinni ja kortit piilossa, eiköhän näillä pärjätä taas pitkälle ja joululahjat itselle on hankittu muutamaksi vuodeksi...
Eipä kosmetiikallakaan kaikkea voi pelastaa, mutta ainakin siloitella pintavirheet. B-)
25.11.2006 - 14:02

Kävin aamupäivällä tapaamassa pitkästä aikaa vanhaa kampaajaani. Hän on minua lyhyempi, mutta myös tosi siro. Sain välittömästi flash backin nähdessäni meidän peilikuvamme, koska samanmoinen jättiläisnaisolo tuli Ranskassa aikoinaan. En ollut kielikurssin aikana mitenkään pulska, roteva tai isokokoinen ja siitä huolimatta luokkakuvia katsoessa näyttää siltä, kuin minut olisi photoshopattu kuviin kun ensin olisi suurennettu 150% muihin oppilaisiin nähden. Sattuneesta syystä en noita kuvia kovin usein katsele, koska en vaan voinut tajuta, että aiemmin ihan normaali- tai pienikokoisesta naisesta tuli yhtäkkiä luokan romuluisin ja jättiläismäisin. Jihuu.
Samat fiilikset tuli tänään. Mietin, että suurentaako peili jotenkin, mutta totesin, että sittenhän sen pitäisi suurentaa myös se toinen ihminen. Pohdin, oliko vaatteiden kuosi jotenkin leventävä, mutta musta väri yleensä kyllä hoikentaa. Huh. Kädetkin näyttivät tuplasti pulleammilta kuin vertailukohdalla.
***
Ehkä tästä johtuen aloin miettiä kotimatkalla, että jos minulta spontaasti kysyttäisiin, että mikä eläin olisin, en vastaisikaan klassisesti joutsen vaan 50/50 afgaaninvinttikoira ja karkeakarvainen mäyräkoira. Luonteeltani ehkä olisin ennemmin lyhytkarvainen, mutta afgaanin itsenäisyys, ylpeys ja omapäisyys viehättävät (sekä upea ulkonäkö, tietysti...), toisaalta karkkareissa on paitsi itsepäisyyttä, myös söpöä karkeutta ja leppoisuutta. Ei stressiä lähimaillakaan. Lyhytkarvaiset ovat eloisia koheltajia, jotka innostuvat helposti, toisaalta ovat karkkareiden kanssa aika hyviä aisapareja. Ehkä afgaani edustaa sitä, mitä mielelläni haluaisin olla, mutten oikein millään mittareilla (omapäisyyttä lukuunottamatta) yllä sille tasolle

01.11.2006 - 22:28

Lueskelin tänään kampaajalla kaiketi viime kuun jenkki-Vogueta ja bongasin sieltä jonkun julkimon (en tuntenut) päältä tismalleen saman Diane von Furstenbergin kietaisumekon, jonka tilasin itselleni ja sain tällä viikolla! Katsoin muutaman kerran, että totta tosiaan, pakko se on uskoa!:)
Pitää kiikuttaa ko. hame räätälille pienennettäväksi, koska mittataulukko on sellainen, että minäkin, joka en kuitenkaan ole mikään jättikokoinen, jouduin ottamaan mittataulukosta toiseksi suurimman koon, eli about pienemmän version XL:sta... Hameet on selkeästi tehty putkivartaloiselle ja kapealanteiselle, eli kun otin sellaisen koon, joka menee persusosastosta kiinni, on se ylävartalosta auttamatta liian iso, joten pitää hieman fiksata.
Tajusin eilen Vogueen liittyen myös sen, että kun ostan silloin tällöin irtonumeroina muotilehtiä, niin en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että 6-9 euron lehdet olisivat markoissa 36-56! Olisinko markka-aikana ikinä maksanut jostain lehdestä miltei kuutta kymppiä?! Ihan järkyttävä summa, kun oikein ajattelee, sillä tein opiskeluaikana tukevasti viikon ruokaostokset... Nyt sen maksaa silmääkään räpäyttämättä ja pohtii, että jos joku on 6,30 niin onpa edullinen verrattuna johonkin, joka maksaa 8,70, mutta senkin voin vielä maksaa. Huh.
Siipan ystävällisellä avustuksella sain Furstenbergin mekon lisäksi itselleni mm. ihanan Mulberryn nahkalaukun, josta ei kuitenkaan heti ensikatsomalta näe, että se on Mulberryn (which is nice). Laukun lisäksi sain ihania juhlalaukkuja, Burberryn [ei-pissismäisen] kashmir-kaulahuivin ja hieman muita asusteita. Burberryn suhteen olin kieltämättä hieman epäröivä ja tiedän erään työkaverini kommentoivan sitä ihan pyytämättä;), mutta Englannin ko. brandin inflaatiokehityksestä huolimatta halusin sen, koska se oli mukavan värinen ja kohtuuhintainen erityisesti materiaaliin nähden.
En muista mainitsinko, mutta viime viikon tähtihetki oli, kun sain yhteydenoton yhdeltä tutulta, että hän tarvitsisi tyyli-, väri- ja meikkineuvontaa ja toivoi, että voisin toimia konsulttina (olen ilmeisesti vouhottanut aihepiiristä niin paljon tietyissä ympyröissä, koska en itse käsittääkseni aina ihan edusta sitä, mitä ja mistä luennoin...)!
Olin aluksi ihan varma, että viesti ei koske minua ja että se on tullut väärään osoitteeseen, mutta kun luin sitä eteenpäin tajusin, että oho, tässä tosiaan tarkoitetaankin minua. Nyt on sitten hirveät paineet olla supertyylikäs ja trendikäs, eli pitänee ilmeisesti tilata kestona joku Muotiraamattu, jotta ei vaan neuvo väärin ja menetä katu-uskottavuuttaan. ;)
10.10.2006 - 23:33
Haa, tänään saimme vihdoin LUSH-tilauksemme Suomeen! On sitä odotettukin ja käyty kirjeenvaihtoa asiakaspalvelun kanssa. Selvisi, että tilauksessa oli käynyt pieni kämmi (ei minun vikani), joten siksi tämä viivästys, mutta ah sitä autuutta, kun pääsin kaivelemaan laatikoista n. 19 kiloa kosmetiikkaa! Tilaus näytti painoksi alunperin 7 kg, mutta oli tosiaan yli 18 kg...
Nyt on tilaus lajiteltu jokaisen osalta ja huomisesta tulee onnenpäivä monelle...veikkaisin, että olen hyvin suosittu! :D
23.09.2006 - 11:46

Organisoin tuttavapiirissä ison LUSH-kosmetiikan kimppatilauksen, jota nyt odotellaan kuumeisesti. Valitettavasti lähin liike (tai liikkeet) on naapurimaan puolella Tukholmassa, ja sieltäkään ei kaikkia tuotteita saa, eikä ainakaan sillä hinnalla, millä Englannista.
Tilauksen yhteissummaksi tuli yli £400 ja mielenkiinnolla odotan millainen kuorma tuoksuvia (jotkut sanoisivat jopa: haisevia) tuotteita on tulossa... Hetken aikaa saan leikkiä kaupantätiä, kun järjestän jokaisen tilaukset omiksi osioikseen ja toimittelen niitä ympäriinsä.

En tiedä mikä on se perusongelma, että Suomeen liikettä ei saada, koska tiedän firman johdon käyvän tarkastusmatkoilla ja selvittelevän markkinatilannetta ym. Käsittääkseni Suomen systeemit, ts. väestöpohja, kulutustottumukset ja ylipäänsä markkinakulttuuri ovat lähellä Ruotsia [tästä minulla ei ole kyllä mitään faktaa, eli ihan mutu-pohjalta heittelen näitä Varmoja Tietoja ja Käsityksiä - jos joku on viisaampi, otan mielelläni tietoa vastaan!], eikä lainsäädännönkään suhteen pitäisi olla mitään ongelmia, EU-alueella kun ollaan.

Pohdin jopa yhteen aikaan erään bisnesorientoituneen ystäväni kanssa, että pitäisiköhän ottaa Englantiin yhteyttä ja tiedustella yhteistyömahdollisuuksia. Vaikka Suomi ei olekaan kylpyjen luvattu maa, uskoisin liikkeen pärjäävän ja menestyvän, kaiketi Ruotsikin on enemmän suihku-maa, vai kuinka?
PS. Vinkkinä kiinnostuneille sanon, että postikulut ovat jo lähtökohtaisesti niin mielettömän isot, että ainoa mitenkään järkevä tapa tilata on tehdä kimppatilaus, jolloin postikulut voidaan jakaa. Eli suhteessa kulujen nousu painon mukaan on paljon pienempi kuin se pohjahinta. Postimyynnin kautta tuotteet tulevat suoraan tehtaalta, eli ovat ihan uusia ja tuoreita.
24.08.2006 - 13:45
Jos joku tietää mistä saa kaoliinia eli valkosavea eli bolus albaa, niin pls vinkkiä kehiin!
Yritin hakea apteekista ja Yliopiston apteekin keskusvarasto tuntee vain tuotenimen "kaoliini, raskas", eikä kukaan osannut sanoa onko se samaa kuin tuo bolus alba.
Kasvonaamiota varten tarvitsisin ja sitä piti saada apteekista, mutta siellä ei tosiaan tiedetty koko aineesta mitään eli uusi ostopaikka olisi hakusessa.
21.08.2006 - 15:44

Löysin jostain netistä linkkejä ja keskustelua mineraalimeikeistä, ja pitihän sitä sitten tilata paristakin paikkaa näyte-eriä. Osa ilmaisia, osa n. dollarin/piece.
Toimitus pitäisi olla nopeaa, joskin tulevat Atlantin takaa, mutta kuitenkin.
Kiinnostuneille pari linkkiä:
Pure Lux Everyday Minerals ...ja täällä joukko lisää muita yrityksiä. Ei mitään käsitystä väreistä tai siitä, miten tuotteet toimivat, mutta kohta se nähdään.
07.08.2006 - 16:02

Kävin kampaajalla värjäyttämässä hiuksiani tänään.
Kun istahdin tuoliin kampaajani katsoi minua hetken ja kysyi, että mitä minulle on tapahtunut, kun näytän niin erilaiselta. Tuijottelin peilikuvaani hetken ja sanoin, että käsittääkseni ei mitään ihmeellistä, olen toki vaihtanut ihonhoitotuotteeni toisiin ja käyttänyt erinäköisiä poppaskonsteja sekä hiuksiin että naamaan, mutta noin muuten ei pitäisi olla mitään sen kummempaa. Hän tarkensi ihmettelyään, että sitä hän juuri tarkoitti, että naamani on sileän pehmeä kuin olisin ollut hiomakoneessa, ja muutenkin tukka on kuohkea ja olemus jotenkin freesi.
Tätä kaikkea en kyllä itse nähnyt peilistä (minut tuntevat tietävät, että en ole aamuihminen lainkaan), mutta mikäli kampaajan observoinnit pitävät paikkaansa, pitänee paljastaa tämän ihmekaunistumisen salat täälläkin:
-iholle ja sisäisesti kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä (huoneenlämmössä nestemäistä, saa ainakin Ruohonjuuresta litran ämpäreissä)

-kasvoille jugurttinaamio, joka tarkoittaa joko pelkkää 10% rasvaista turkkilaista/kreikkalaista maustamatonta jugurttia, jota muutenkin syön, tai sitten sen seassa puhdistamatonta melko pieneksi murskattua merisuolaa, limen mehua ja tomaattia (tai mansikoita, vadelmia tai kurkkua...mitä kaapissa sattuu olemaan)
-ihan vaan pesuun ja kuorintaan samaista raffinoimatonta merisuolaa (itselläni Stockalta ostettu Urtekram, mutta saman asian ajanee muutkin puhdistamattomat merisuolat, joissa mineraalit tallella)
-shampoon joukkoon pari kertaa viikossa edelleen samaista, jo mainittua raffinoimatonta merisuolaa
Merisuolaa saa tavarataloista ihan muiden suolojen joukosta, limeä sieltä vihannesosastolta, samoin tomaattia (ja marjoja&muita kasviksia), maustamatonta jugurttia saa isohkoissa ämpäreissä maito-osastoilta, ämpärissä voi olla joko Partaäijän, mummon tai lehmän kuva. Oma suosikkini on tuo Partaäijä (pehmeä ja samettinen). Periaatteessa samaa kamaa saa pienissä Total-merkkisissä purkeissa, mutta se on huiman kallista suhteutettuna noihin kilon ämpäreihin. Huhu kertoo, että ainakin Partaäijää saisi jostain myös puolen kilon ämpäreissä, mutta tuo kilo humahtaa nopeasti jos sitä syö sellaisenaan, käyttää ruokiin ja vielä lätkii kroppaansa.
Vielä on kokeilematta ananas ja papaija ihonhoidossa, niissä pitäisi olla kuorivia entsyymejä.
Näiden lisäksi olen vaihtanut shampoot ja muut pesu- ja rasva-aineet Hauschkasta Korresiin, josta löysin vihdoin itselleni sopivat aineet. Vanhassa blogissa moitin silloisia testirasvoja ja vuodatin pettymystäni, mutta onneksi uskalsin antaa uuden mahdollisuuden ko. firmalle. Korresille on tulossa syksymmällä myös meikkejä ja ainakin sen perusteella, mitä olen niitä nähnyt, vaikuttavat lupaavilta!
Olen lisäksi testimielessä (lähinnä naaman ongelmat) laittanut viljat minimiin, ajoittain jopa nollaan. Olen myös popsinut manteleita huomattavasti enemmän kuin aiemmin, sekä tosiaan lisäillyt tuota kookosöljyä lorauksen sinne, toisen tänne.
Suola-öljy -yhdistelmä toimii myös vartalonkuorintana, öljynä kookos- tai oliivi-, samoin ainakin kookos- toimii hiusöljyhoitona, jotkut käyttävät myös jojobaa.
ps. työkavereille ja tutuille tiedoksi, että ei kannata lomien jälkeen odottaa mitään joutsenta ankanpojan tilalle; kuten todettu, en itse nähnyt mitään muutosta peilissä...
pps. kokeilut omalla vastuulla - suola, lime, tomaatti ym voivat hieman kirvellä ja herkimmille allergikoille aiheuttaa ongelmia, mutta jugurtti yksinään on ainakin turvallinen, samoin kookosöljy, mikäli niille ei noin muuten ole allerginen
|
|